lauantai 24. syyskuuta 2011

Yritys hyvä kymmenen

Koitin tehdä kangaskaappiin tilaa tuleville kangaslähetyksille. Tein pojalle jämäpaloista paidan.


Raidallinen joustis tosi kauan kaapissa marinoitunut joustis, joskus ammoisina aikoina Metsolan alesta ostettu. Tätä jäi vieläkin pieni palanen, saankohan koko kangasta ikinä tuhottua? Petrooli joustis Puolivillaisen Plokin Hennalta ostettu. Kaava More Grey, uusin Ottobre muistaakseni.


Paitaan applikoin kalan, jonka pyrstö oli irtonainen. Ajatuksen tasolla oli ihan kuningasidea, toteutus ei niinkään. Jotenkin aina epäonnistun noiden applikointilankojen valinnassa - tällä kertaa kontrasti kankaaseen ei ollut tarpeeksi suuri eikä kalan ääriviivat näy kovin kauas. Purkaakin piti sen seittemään kertaan noita applikointeja. Piti tekemäni paitaan vielä ongenkoukku, mutta se oli liian vaikeaa kun ei meinannut kalakaan luonnistua. Että jäi sitten noin.


Pääntie sentäs onnistui ihan hyvin, jopa tuolla valkoisella resorilla, jolla on tosi tympeää kantata.


Helmassa oma merkki. Edelleen tykkään noista kovasti. Mietin, riittääkö se 100 kpl mihinkään, oisko pitänyt tilata enemmän? No, ainahan voi sitten tilata lisää :)

Paidalle passeliksi kaveriksi on nämä jo aiemmin tehdyt ja paljon pidetyt farkut. Olivat muuten entisessä elämässään allekirjoittaneen lempifarkut, jotka käytettiin niin puhki, että ratkesivat haaroista. Pehmeäksi kulunut farkku jatkoi kuitenkin elämäänsä pojan housuina. Kierrätystä - siitä mää tykkään.

Semmoista settiä tällä kertaa.

13 kommenttia:

  1. ihanahan tuo paita on, mie tykkään!

    VastaaPoista
  2. Kivoja on. Minäkin tein jokin aika sitten omista vanhoista farkuista tytölle farkut ja niistä tuli lempparit.

    VastaaPoista
  3. No mut just niin sopivan väriset langat. Mulla käy aina niin, että kontrasti on liian suuri, ja sit sieltä hapsuttaa jotain liian tummia nöhtiä langan joukosta. Tosi hieno paita kaloineen, samoin housut.

    VastaaPoista
  4. Minusta onnistuneen oloinen paita! Tosi siistin näköinen applikointi jälki!

    VastaaPoista
  5. Ihan mielettömän suloinen paita. Ihana toi värimaailma ja toi kala on huippu! =)

    VastaaPoista
  6. Hih, sun ja ruttunutun uuden blogiviestit tuli mulle ihan peräkanaa ja pikkukuvasta katsoin että oletteko saaneet täsmälleen saman idean yhtä aikaa, mutta oli nämä sittenkin erilaiset. Oikein kivan näköinen paita!

    Tuollaiset helposti puettavat yksinkertaiset farkut munkin pitäisi tehdä pojalle, mutta oliko farkku hankalaa saumuroitaessa - mietin onko se niin paksua että temppuileeko saumurin kanssa?

    VastaaPoista
  7. Sarita, saman huomasin minäkin, että ruttunutun blogissa oli myös kalapaita, paljon hienompi tosin :)

    Kyllä mun halpissaumuri haukkaa farkkua ihan hyvin, joten sen suhteen ei ollut ongelmia.

    VastaaPoista
  8. Minusta tuo pusero aplikointineen näyttää kivalta ja värin on ihan huiput.

    VastaaPoista
  9. Uusi lukija ilmoittautuu! Ihania töitä, tulen joskus lukemaan ajan kanssa tarkemmin! :) - Katja / Lauriida

    VastaaPoista
  10. Onhan tuo kala tosi hyvän näköinen! Kateellisena tiirailen, ite kun alotan aplikointi-urani vasta tänään ;D

    VastaaPoista
  11. Hieno paita, ei näytä epäonnistuneelta yhtään.

    VastaaPoista