sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Paitakaapin täydennystä

Jotensakin on taas lapsi venähtänyt ja paidat kutistuneet. Mutta paitojahan mää kyllä tykkään tehä, joten eikun hommiin.

Ompelufoorumeilla oli jokin aika sitten kova innostus vaatteiden ja kankaiden tuunaamiseen ja vaalentamiseen kloritilla. Pitihän sitä sitten kokeilla.


Kuvioksi valikoitu helppo ja yksinkertainen volkkarin merkki - onhan meidän miesväki tunnetusti volkkarikansaa.


Hauskaa puuhaa, tosin vaatii onnistuakseen hieman "näppituntumaa" ja harjoittelua. Itse suihkuttelin klorittia kärsimättömänä hieman liikaa, ja paita vaaleni enemmän kuin oli tarkoitus. Hain sellaista tähtitaivas-fiilistä, mutta taisi tulla auringonlasku :) Hyvät ohjeet kloritilla vaalentamiseen löytyy Lauran blogista. Ehdottomasti pitää kokeilla vielä lisää.




Jälkikasvuni on ollut pienestä pitäen automies, ja on nyt spesialisoitunut jenkki-muskeli-autoihin. Kirpputorilta mukaan tarttunut miesten jenkkiauto-t-paita muokkautui pienellä tuunauksella pojalle pitkähihaiseksi.



Mikään vaatekappale, ei ostettu eikä itsetehty, ole saanut yhtä haltioitunutta vastaanottoa. "Äiti, näin hienoa paitaa ei ole kellään koko maailmassa!" No, kyllähän siitä tuli hyvä mieli, vaikkakaan tämä ei ole ihan kokonaan itsetehty. Kierrätystä parhaimmillaan!

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Pitsitunika

Pitkän hiljaiselon jälkeen ompelu alkaa taas maistua. Farkkujersey ja ystävältä saatu pitsiliina taipuivat tunikaksi.



Pitsiliina tikkailtu suoralla kiinni sieltä sun täältä. Pääntiellä kokeilin framilonilla huolittelua ja hyvin tuntui toimivan.


Lillestoffin farkkujersey Fabriinasta, pitsiliinasta kiitos Tanja!


Tykkään kovasti! <3