lauantai 31. elokuuta 2013

Jotain sentään

Jotain sentään olen tässä kesän aikana saanut valmiiksi, vaikka todella hiljaista on ompelurintamalla ollut. Nämä hihattomat tein pojalle vanhoista t-paidoista.


Ja nämä pefletit kasseineen tein kirpparilta löytyneestä patjaraitapellavasta.



Ylläolevat menivät tuliaislahjana eräälle ystävälle, ja mielestäni ne sopivat kuin nyrkki silmään siihen taloon, missä tuo lahjan saaja asuu.


Tuonne me tehtiin pojan kanssa kesän ainoa kesälomareissu lähilomailu-teemalla. Kivaa oli, kiitti Solja!

torstai 29. elokuuta 2013

Jumissa

Olen kärsinyt jo pidemmän aikaa vakavammanpuoleisesta ompelujumista.

Ei vaan irtoa, ei sitten millään. Olenkin huomannut ompeluinnostuksen, tai sen puutteen, korreloivan suoraan yleisen mielialan kanssa. Kun on matalalentoa, silloin ei ompeluksetkaan suju. Tai jos erehtyy oikein pahantuulisena ompelemaan, tuloksena on pelkkää sutta ja sekundaa, ja sekös vielä oikein buustaa negatiivista mielialaa. Toinen syy on ollut alati kasvava korjausompeluiden kasa, mikä on paisunut jo sellaisiin mittasuhteisiin, ettei siihen huvita edes tarttua, ja mitään omia kivoja juttuja voi tietenkään aloittaa ennenkuin ns. pakolliset tylsät hommat on alta pois.

Eli ei ole oikein ompelututtanut. Enkä jaksa siitä stressiä ottaa, tämähän on vain harrastus. Inspiraatio tulee kun on tullakseen. Ja niiden korjausompeluiden yms. pakkopullien olen antanut seistä siinä pöydällä ihan omissa oloissaan. Niin kauan kuin mulle ei tästä hommasta makseta, ei voi olettaa että olen intopiukkana niitä yötä myöten tekemässä. Tehhään ku keritään.

Mutta jospa se tästä syksyä kohden lähtisi taas mylly käyntiin. Inspiraatiosta ja kaavoista se ei nyt ainakaan jää kiinni, kattokaapa mitä löysin kirjaston Saa ottaa -hyllystä, siis siinä mihin asiakkaat saa tuoda omia vanhoja kirjoa/lehtiään vaihtoon. Suuri Käsityö -lehden täydelliset vuosikerrat väliltä 1999 - 2007 (poislukien 2003), priimakunnossa ja kaavat kiinni vielä! Piti ihan kysyä kirjaston tätiltä että saanko mää oikeesti ottaa nämä kaikki :)