sunnuntai 26. joulukuuta 2010

KISS

Meidän perheessä mies ja hänen 12v poikansa kuuntelevat samaa musiikkia. Fanaattinen KISS-fanitus jatkuu jo toisessa polvessa. Kesällä olivat kolmistaan isä ja poika ja kummisetänsä festareilla bändiä katsomassakin. Pojalle tuli yllätyksenä tuo matka, vasta junassa sai kuulla minne on menossa. Lienee ollut elämää suurempi kokemus tuo reissu.

No poikapuolen joululahjatoivelistalla oli sitten tietysti KISS-aiheista kamaa. Teetin hälle lahjaksi keikkavalokuvista valokuvakirjan. Tykkään ite valokuvakirjoista tosi paljon, niitä on kiva lueskella. Ja tuntui poikakin tykkäävän. Lisäksi lahjalistalla oli myös KISS-pussilakanasetti. No öö, mistäköhän sellaisen löytäisi parin päivän varoitusajalla? No ihan pussilakanasettiä ei saatu, mutta tyynyliina saatiin aikaiseksi.

Kaivettiin esille iskän vanha KISS-bändipaita, joka oli liian suuri käyttöön. Paita on vanha, kiertueen vuosilukuna näyttää olevan 96-97. Näytetään paidalle vähän saksia ja saumuria, ja ta-daa, tyynyliina on valmis!

Takapuolelta tyynyliina näyttää tältä. Pikku moka tuossa sattui, kun ei tuo ihan ylimmäinen "I" ihan kokonaan mahtunut, mutta ei välitetä siitä...
Komia tyynyliina viimeisteltiin vielä pääkallokuvioisilla KAM-nepeillä.



Musta tästä tuli ihan mielettömän makee, vaikka ite sanonkin. Tässä yhdistyy kaikki:  isän ja pojan fanitus, iskän paidan tunnearvo, katu-uskottavuus, uusiokäyttö, kierrätys ja käsityö. Ja hinta, 0 euroa! No ehkä kam-nepit maksoi muutaman sentin, mutta siinäpä se. Ja lahjan saaja tykkäs tästä kans, sehän se on tärkeintä.

2 kommenttia: