tiistai 27. maaliskuuta 2012

Pupupaitaa

Tulevan pääsiäisen teemoissa ajattelin tehdä pojalle pupu-paidan.


Alunperin paidan piti olla pitkähihainen, mutta eipä sitten kangas riittänytkään, joten tuli lyhythihainen. Ja näin ollen tätä paitaa ei pahemmin pääsiäisenä nähdä, ei pahemmin tule talviaikaan pojalla pidettyä t-paitoja muuten kuin aluspaitana.


Kankaana JNY Designin pallonougat. En ole mikään suuri interlockin ystävä, mulla on ollut vain niitä nyppäännyn-nyt-heti -versioita. Tälläkin tuntuu olevan sellaista hötyä pinnassa, saapa nähdä miten sitten pesuja kestää. Pääti kuitenkin antaa interlockille uuden mahdollisuuden.

Pääntien kanttasin ensimmäistä kertaa interlockilla, samalla kankaalla kuin itse paitakin. Ihan hyvin onnistui. Mua vaan on alkanut tosissaan riipimään tuo kaksoisneulan jälki nurjalta. Peitetikkikone on mielessäin...

Applikointi onnistui itsessään ihan hyvin, en vain tiedä onko tuo hivenen liian lälly / tyttömäinen pojalle. Tosin poika itse ei vielä tajua sellaisten päälle mitään, eikä osaa vaatia muuta vaatetta kuin annetaan, joten nautin vielä näistä hetkistä kun saa sitä "lällyä" laittaa pääll. Vielä tulee aika, ettei mikään äidin tekemä kelpaa päälle..

Takapuolelle applikoin vielä porkkanan pupulle.

9 kommenttia:

  1. Hieno, tuo porkkana on kuin piste iin päälle. Paitahan menee mainiosti pitkähihaisen päällä, sitten pääsiäisenä

    VastaaPoista
  2. AIian ihana eikä ollenkaan lälly pojalle.

    VastaaPoista
  3. Tää on ihana! Pitäisköhän koittaa omallekin tyttöselle tällaista. Ja aivan hyvä pojalle!

    VastaaPoista
  4. Ihana paita!

    Muakin nyppii tuo kaksoisneula omissa ompeluksissani. Ei niinkään päänteissä, koska useinhan se maastoutuu sinne resorin väriin.. mut helmoissa tökkii.. peitetikillä sais niin paljon siistimmän jäljen! :)

    VastaaPoista
  5. Ihana paita. meidän kaks vee poika ei suostu pukemaan päälle mitään sellaista, missä ei olisi disneyn-autoja...

    VastaaPoista