perjantai 7. kesäkuuta 2013

Pussukka poikineen

Lahjaksi valmistin taas parit pussukat, mikä lienee lempiompeluksia paitojen tekemisen ohella.

Pikku pussukka valmistujaislahjaksi eräälle ystävälle, joka tykkää mustasta ja punaisesta.



Pussukka pyöreitä vuosia täyttäneelle ystävälle, joka tykkää Amy Butlerista.



Kuvat poikkeuksellisesti kännykkäkuvia, koska pussukat lähtivät maailmalle sen verran vilkkaasti (lue: valmistuivat kellariompelimossa viime tingassa..) etten ehtinyt järkkäriä kaivaa esille. Ihan kohtalainen kuvanlaatu näyttää olevan iLuurissakin..

Pussukat on kyllä kivoja. Ehkä voisin taas päivittää omaa pussukka-arsenaalianikin.... Ainahan niitä naisihminen tarvitsee, eikö?


tiistai 4. kesäkuuta 2013

Nonno Rutor

Ihanaista Nonno Rutor -kangasta oli saatava heti kun sitä ilmestyi. Varsinaista käyttökohdetta kankaalle ei ollut, kun tuo ainokainen lapsi on poika. Metrin pätkä jäi pölyttymään pitkäksi aikaa kaappiin, kun ajattelin etten niin vähästä saa itselle tehtyä mitään. Kunnes ajattelin taas vähän mallailla kaavoja kankaalle. Ja katsos, metristä riittikin yhteen aikuisten tunikaan!



Kaavana oma luottokaava, jota voi jo kohta kaikkien muokkausten jälkeen sanoa omaksi. Tämä lienee jo kolmas samalla kaavalla tehtyä. Mitäpä sitä hyvää vaihtamaan, kun kerran vihdoin ja viimein on omalle ropalle passeli kaava valmis.


Ihana tunika, ja niin kesäinen ja niin raikas.. Tykkään kovasti. (Ja suokaa anteeksi nämä päättömät kuvat. Lupaan jatkossa keksiä vähän vähemmän päättömiä poseerauksia :) )

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Housua jos toistakin

Muistanette taannoisen verkkariöverini? Onneksi reilu kolmekymmentä metriä verkkarikangasta on kutistunut huomattavasti pienemmäksi kasaksi. Ystävälliset kanssaompelijat ovat adoptoineet ainakin sen 15 metriä, ja on niitä verkkareita tässäkin pirtissä ommeltu hiki hatussa.




Myös verkkarikangasta voi applikoida, kokeiltu on. Ehkä vedenpitävyysominaisuudet hieman heikkenee, mutta eipä se ole niin dramaattista.


Parit verkkarit tuli omalle pojalle, parit meni "naapurin pojille".



Nythän verkkarikausi jo oli ja meni, ja helteet tulivat. Mutta joskopa poika ei ehtisi ennen syksyä kasvaa näistä ulos, ja pääsisivät vielä käyttöön. Yksistä turkooseista tuli jo valmiiksi liian lyhyet, mutta eiköhän niillekin käyttäjä vielä löydy. Ihan kivoja verkkareita mielestäni tuli, paljon parempia kuin kaupan verkkarit!