keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Liivimekko

Olin tuossa kaikessa hiljaisuudessa kankaanostolakossa tammi- ja helmikuun. Teki ihan hyvää. Lakon tarkoituksena oli tuhota jo olemassaolevia kangasvarastoja pienemmiksi. Ja mikä olikaan parempi keino saada kangasta kulumaan, kuin tehdä vaatetta itselle.

Liivimekko itselle on ollut jo kauan mielessä. Mistään vain ei ole löytynyt siihen passelia kaavaa. Lopulta kyllästyin odottamaan oikean kaavan löytymista ja aloin tekemään kaavaa itse. Kovasti piirtelin ja mallailin ja sovitin, ja loppujen lopuksi sain kuin sainkin tehtyä itselle tämän liivimekon! No, onhan tuo aika simppeli malli, mutta näin ensikertalaiselle kaavoittajalle ihan kohtalainen suoritus.

Kuvassa liivari näyttää hieman vinolle, sitä se ei todellisuudessa kuitenkaan ole, kuvaaja on vain sattunut olemaan hieman hassussa kulmassa :)

Epämääräistä sovituskuvaakin yritin ottaa, koska ensimmäinen ei anna kuvaa tunikan istuvuudesta. Ei kyllä tuo omakuvaus ole oikein meikäläisen heiniä...


Mutta tästä liivimekosta / tunikasta tykkään kyllä ihan älyttömästi! Sinnikkään tuotekehityksen tuloksena sain aikaiseksi liivimekon, joka istuu hyvin päälle. Mekko antaa anteeksi ei-niin-trimmatulle keskivartalolle, näyttämättä päällä kuitenkaan puolijoukkueteltalta. Materiaali on ihanan pehmoista beigeä velouria. Jotain applikaatiotakin mietin, mutta en sitten keksinyt aikuiselle passeli kuvaa, joten jätin tunikan tuommoiseksi.

Ja kun kerran oli kaavat kohillaan, niin tekaisin toisen samanlaisen, tosin eri kankaasta. Mutta siitä sitten eri postauksessa..

3 kommenttia:

  1. Itsein etsiskelin aikuisten liivimekon kaavaa ja jostain SK:sta sitten löysinkin. En ole vielä ehtinyt sitä tarkemmin katsoa. Tuo sinun tekemä kaava on kyllä tosi onnistunut ja mekosta tuli kiva!

    VastaaPoista
  2. kyl noi sovituskuvat "herättää vaatteen henkiin" :)
    kiva tunika!

    VastaaPoista
  3. Oikein onnistunut kaavoitus! Tuollaisen minäkin haluaisin!

    VastaaPoista