tiistai 9. marraskuuta 2010

Kauppakassia

Paitojen ja housujen ompelukiintiö alkaa olemaan aika täynnä vähäksi aikaa. Siksi siirryinkin kassien ja pussukoiden ihanaan maailmaan. Tällainen kauppakassi syntyi kirpparilta ostetusta pussilakanasta ja lakanasta.

Kankaat kirpparilta
Kaava omasta päästä

Tämä kassi oli vasta prototyyppi. Seuraavaan versioon teen kassista matalamman, ja taskunpaikkaakin voisi miettiä uudestaan. Tuo taskun oli tarkoitus olla sellainen, että kassin saisi taiteltua siihen sisälle nätisti, mutta ei oikein toiminut.  Vaatii siis jatkokehittelyä.

Mutta kiva ompelustyö, helppo tehdä. Vaikein osuus oli kääntää nuo sangat oikeinpäin, kun ne oli ommeltu putkiloiksi, mutta sekin meni kivasti iltapuhteina telkkaria katsoessa. Kangaskasseja tarvii aina, ja niitä pitäisikin olla aina käsillä, ettei tarvitsisi niitä muovikasseja ostaa. Nämä voisi olla kivoja joululahjaideoitakin, ja voisi vaikka applikoida jonkun kiva kuvan kassiin.

3 kommenttia:

  1. Onpas kiva ja pirteä! Enää en viitsi kassien sankoja käännellä, pahuksen hankalaa hommaa tosiaan.

    Yllättävän helposti saa siistin, kun ompelee suoraan oikein päin, ensin tikkaa taitteen puolelta ja sitten kääntää toisen puolen reunat ompeleeseen asti sisäpuolelle näkymättömiin, josko tästä mitään ymmärtää, mutta suosittelen kokeilemaan.

    VastaaPoista
  2. Putkilohan on helppo kääntää oikein päin, kun laittaa toiseen reunaan hakaneulan kiinni ja sen avulla pujottelee oikeinpäin :D (hoksasitko mitä tarkoitan?!)
    Kiva kassi.
    Mulla oli joku kassikirja kirjastos lainas mis oli tollasen kassin ohje mis voi taitella sit pussin sisään, mut hitsivie ku ei muista sitä nimeä... ja enhän mä muista miten se tehtiin...

    VastaaPoista
  3. Itse teen kassien sangat niin, että taittelen ne sisään kaksinkerroin. Yleensä tikkaan molemmista reunoista, jos sattuu fiilistä niin vain toisesta. Esim. 16 cm leveästä kaitaleesta tulee siis 4 cm leveä sanka.

    VastaaPoista