maanantai 29. marraskuuta 2010

Kassisavottaa

Eräs ystäväni toi minulle vanhan lakanan ja vanhan verhon ja pyysi tekemään niistä kauppakasseja, hän sitten antaa ne eteenpäin joululahjoiksi. No eikun ompelemaan sitten... Oliki astetta isompi urakka...

Raidallisista verhoista tuli kolme kassia.





Vaaleanpunaisesta lakanasta tuli yhteensä neljä kassia. Vähän taskua ja koristenauhaa laitoin näihinkin lisukkeeksi.




Ommellessa ainakin mulla ajantaju häviää, ja tunteja saattaa mennä ihan hetkessä kun on niin mukavaa. Näiden kauppakassien kohdalla kuitenkin laitoin ihan piruuttani ylös tehdyt tunnit. Järkytys oli aika suuri, kun lopussa huomasin että seitsemään kauppakassiin oli mennyt 13 tuntia!! Siis melkein pari tuntia per kassi. Toki siinä oli paljon yritystä ja erehystä mukana, jos nyt tekisin samat seittemän kassia, aikaa menisi varmasti vähemmän. Mutta silti!

Nyt alakaa meikäläisen osalta olemaan sitten kauppakassien ompelukiintiö vähäksi aikaa täynnä! Paitsi että pitäis joulupukin konttiin vielä itsekin parit kassia keritä ompelemaan, saapas nähdä mistä löydän inspiraation? Ommella kyllä tekis mieli, ei vaan kauppakasseja enää jaksais vähään aikaan :)

3 kommenttia:

  1. Huhhhh onpa ollut urakka!!! Minä tyslsistyn niin helposti kun pitää jotain samaa asia ommella peräkkäin, nostan hattua Sinulle!!! Ja tosi nätit kyllä niistä tuli vaikka aikaa vievää puuha ollut. Minulla olis varmasti mennyt vielä tuplaten aikaa, hehhh;)

    VastaaPoista
  2. Näin se athtoo olla että samaa kun tekee paljon niin tulee totaalikyllästyminen.
    Ei muuta ku välil ompelet muuta, niin kyl ne pari kassia tulee sit myöhemin siin sivus :)
    Melko urakka nois on ollut!

    Täytyis kyl itsekkin joskus laittaa tunteja ylös, kyl sitä välil tulee aikamoisia aikoja istuttua koneella, nytki yömyöhään tääl ompelin ja tietskal tulin piipahtaan täs ennen ku nukkuun lähden...


    Mut hienoja on kassit!!! :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on myös ollut kassisavotta, kun on täytynyt pojan päiväkodin myyjäisiin ommella kasseja. Olen sitten itseäni huvittanut ompelemassa niihin taskuja,yms.

    VastaaPoista