keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Saumuria ja aarrearkkuja

Ostinpa siis sen saumurin, mallia Brother 1034D. Huuto.netistä sen huusin, oli myyjän mukaan pari vuotta vanha, mutta oston jälkeen oli kerran kokeiltu ja ollut sen jälkeen käyttämättä.  Netanttila myy tätä samaa mallia, ja sitä on kovasti kehuttu esim. kestovaippafoorumeilla.



Hieman kuitenkin jänskätti ostaa sikaa säkissä, takuutahan tuossa ei ollut. Mutta otin riskin kummiskin, kun uuteen ei ollut vara. Naapuripitäjässä asuva myyjä toimitti koneen kotiin asti kaupan päälle. Putsasin koneen roskasta ja pölystä, öljysin sen ja viimeisenä langoitin saumurin. Jälkimmäiseen tosin tarvittiin pari harhayritystä, käyttöohjeen tavaamista ja YouTube-videoita, joista jälkimmäinen vasta sai allekirjoittaneen tajuamaan miten se langoittaminen oikein tapahtuu. Minähän en siis ole koskaan aikaisemmin saumuria edes käyttänyt, saatika langoittanut.

No puoli päivää tuossa säätämisessä ja opettelussa meni. Sitten uskalsin laittaa koneen käyntiin ja kokeilla. JA SE TOIMI!  Ja hienosti toimikin! Pikkusenko on kätevä kampe! Menee ehkä minuutti kun kursii kasaan perusvaatetta; housua, paitaa tms! Onko ehkä PIENI ero saumojen ompeluun ompelukoneella! Ompele, leikkaa, huolittele siksakilla ja sittenkin näyttää epäsiistiltä.... Tuntuu vähän liiankin helpolta, kun hienon näköiset saumat valmistuu sekunneissa! Me likes!


* * *

Sainpa muuten tämmöisiä aarrearkkuja lahjana!







Iso läjä ihania nappeja ja lankoja! Tuli oikein himo järjestellä ne!



Tulipahan pilttipurkeillekin käyttöä. Mitä muuten voisi tehdä tuollaisilla mini-lankarullilla, voisikohan niitä käyttää applikoinnissa? Värivalikoimaa tuossa ainakin piisaa.

4 kommenttia:

  1. No jopas, onnea saumurin omistajalle :). Kyllä se nopeuttaa huomattavasti ompelua!
    Minä olen jonkunverran käyttänyt minilankoja aplikointiin, juuri sen takia että jotain erikoisempia värejä on turha ostaa isoa rullaa...

    VastaaPoista
  2. Vau, onnea saumurista! Minäkin välillä haaveilen mokomasta, mutta kun en tunnu aina pääsevän yhteisymmärrykseen edes ompelukoneeni kanssa, niin olen haaveet vielä kuopannut :) Oli kiva lukea, että se pelottava langoittaminen voisi onnistua minultakin (en myöskään ole koskaan saumuria käyttänyt!)

    VastaaPoista
  3. noniin, nyt alkaa sitten ilmeisesti todellinen ompelu!! Onnea ostoksesta!

    VastaaPoista
  4. No nii, nyt se sitte on siinä!! :) Ihania tuommoset aarrelaatikot. Mun napit on vähä erilaisessa "järjestyksessä" ku sun... ;O) No sitä ommaa askartelutilaa ootellessa kattelen sun kuvia.

    VastaaPoista