sunnuntai 26. elokuuta 2012

Varovasti siellä!

Hieman on ollut taukoa ompeluksissa. Tai no ommellut olen satunnaisesti, mutta lopputuotokset ovat olleet niin epäonnistuneita, että eipä niitä ole paljon julkisesti viitsinyt esitellä. Välillä tuntui jo että laitan pelit ja vehkeet huuto.nettiin myyntiin ja lopetan koko ompelun. Ei vaan onnistunut mikään. Huomasin selkeän yhteyden oman yleisen mielentilan (= joka oli ihan syvältä koko kesän) ja ompelusten onnistumisen välillä. Eli pitäisi ommella vain hyvillä fiiliksillä. Sew happy or don't sew at all.... 

No jotain edes jollain tasolla onnistunutta olen saanut aikaiseksi. Surullisen kuuluisalla viimeisellä Metsola-reissullani tarttui mukaan pätkä II-laatuista musta-punaista joustista. Tämä olikin sitten kakkoslaatuista tavalla, jota en osannut aavistaa. Kangas nimittäin päästi väriä esipesussa tosi rutkasti. Esipesen kankaat aina muiden pyykkien joukossa, joten värin leviämisen takia mulla meni kaksi omaa paitaa pilalle! Ja joo, mulla oli kyllä värisieppareita koneessa, mutta kuten olen jälkikäteen saanut tietää, nämä siepparit oli feikkimallisia, eivätkä siepanneet oikeasti yhtään mitään. Että semmonen tapaus tällä kertaa, ei paljo naurattanut.

Mutta hupparin kumminkin tein.


Kaavana tässä oli Ottobre 4/2012 -numeron huppari BE CAREFUL OUTTHERE! Kivan mallinen kaava, tällä voisi tehdä huppareita enemmänkin.




No tuo vetoketju ei tässä epäonnisten tekeleiden sumassa tietenkään mennyt niinkuin strömsöössä, mutta sain sen paikattua ompelemalla vetoketjun pohjaan tuon omatekele-merkin.


Sivusaumaankin laitoin oman merkin, onkin muuten yhenlainen operaatio saada tuo merkki osumaan sopivasti saumaan.


Lopputulos oli kuitenkin ihan siedettävä. Ehkä en ihan vielä myy ompelukamojani.

11 kommenttia:

  1. Kääk, juuri oli tarkoituksena ottaa tuota samaista II-laadun raitajoustista ompeluun, mutta pistänpä sen sitten ensin yksinään pesukoneeseen. Minä olen nimittäin niin laiska, että harvemmin esipesen kankaita, saati lajittelen pyykkejä erityisen tarkasti, joten tässäpä olisi ollut katastrofin ainekset valmiina! Kiitos siis varoituksesta, täytyy keksiä jotain muuta ommeltavaa tähän hätään! ;)

    -piia

    VastaaPoista
  2. Mitäs ne semmoiset feikkisiepparit on?? Ja kivannäköinen tuli! Itsellä ei myöskään onnistunut tuo vetoketjuhalkio...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoisia (halpis)sieppareita, jotka pesun jälkeen tulevat ulos vitivalkoisina. Eli eivät sieppaa yhtään mitään. Merkkiä en nyt muista. Toimiva värinsieppari ei tuu koskaan ulos koneesta vitivalkoisena.

      Poista
  3. Kiva huppari vastustuksista huolimatta! Omalla mielialalla on kyllä vaikutusta ompeluunkin, toivotaan että onnistumisia tulee jatkossakin. :)

    VastaaPoista
  4. Hmm. pitäsköhän mun esipestä mun pala uudelleen, pesin tän nimittäin itsekseen. Irtoaakohan väriä vielä muissakin pesuissa? Tosin,jos kokeilisin laittaa noita toimivia sieppareita matkaan.

    Mutta kiva huppari, tuota vetskarihalkiota täytyy koittaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän mää en osaa vastata, tuota hupparia ei ole vielä valmiina vaatteena kertaakaan pesty... Mutta uskoisin että pahimmat värit lähti esipesussa, ja jos tosiaan niitä toimivia värinsieppareita käyttää niin en usko että on suurempaa ongelmaa.

      Poista
  5. Kiva huppari ja kiitos tiedosta, että kangas päästää väriä. Siispä pesen oman palani ensin yksinään...

    VastaaPoista
  6. Mullekin on tätä kangasta matkalla - kiitos vain varoituksesta. Tosi kiva huppari kyllä lopputuloksena!

    VastaaPoista
  7. Hyvän näköinen huppari! Kattelin tuota kangasta joskus Metsolassa, eikä se pakalla ollessaan puhutellut yhtään. Mutta valmiina vaatteenahan tuo on tosi kivan näköinen. Saattais passata jopa meidän koululaiselle, jolle ei enää meinaa kelvata yhtään mikään, kun pitää olla tosi "poikamaista". Mitä se sitten lieneekään ;)

    VastaaPoista
  8. Kiva huppari. Mullekin kävi samoin vetoketjuhalkion kans, piti vähän paikata :)

    VastaaPoista