torstai 3. helmikuuta 2011

Miksi se on aina se viimeinen työvaihe....

... joka kosahtaa?? Ei taas mennyt niinkuin Strömsössä...

Miehen veli on myös kuplavolkkari-porukkaa, joten miehen veljen 6v pojalle tilattiin samanlainen kupla-paita, minkä tein omallekin pojalle. Eiku tuumasta toimeen siis.

Applikaatio onnistui hyvin, jopa paremmin kuin alkuperäisessä.



Applikoinnin jälkeen kasasin paidan, joka oli 134cm. Viimeisenä oli sitten vuorossa pääntie. Aattelin sen kantata, kun kerran oon sitä niin harjoitellut ja tiesin että resori oli laadukasta, etten kuvitellut epäonnistuvani. No eihän se tietenkään onnistunut. Siitä tuli lörppö ja jättisuuri. Niinpä tietenkin. No en vielä lannistunut, uutta yritystä heti putkeen. Laiskana ihmisenä en jaksanut sitä kuitenkaan purkaa, vaan leikkasin vanhan resorin pois. Sitten rupesin uutta laittamaan, hiharesorityylillä että varmasti onnistuisi. No en ollut hoksannut, että saumurista oli lähtenyt langat, eli se saumuri vain leikkasi, ei tehnyt saumaa ollenkaan. Apua! Lopputuloksena pääntie, joka oli jo valmiiksi suuri, ja joka sen jälkeen vielä oli kahdesti leikkaamalla suurentunut entisestään!! Ja paitahan on muuten valmis, tuo pääntie vain meni piloille.


Voiko tätä enää mitenkään korjata? Saako tästä enää paitaa? Tuo pääntie on kyllä toooosi iso... Ehkä leikkaan tuon applikoinnin pois tuosta, ompelen uuden paidan johon sen applikoin ja heitän epäonnistuneet riekaleet tilkkulaariin. Tulee vaan aika kallis paita, kun pitää lähteä uudet paitakankaat hakemaan. Ja vielä koossa 134cm, joten kangastakaan ei mene ihan vähän.... Ääh, arvatkaa tympiikö..


Missä vaiheessa te muuten teette paitaan applikoinnit, ennen vai jälkeen paidan kasauksen?

15 kommenttia:

  1. Ei tuo pääntie tuossa kuvassa nyt niiiin isolle minun silmään näytä. Laittaisin tuollaisen hiharesorin siihenkin niinkuin jo yrititkin. Minä tykkään että pääntiesssäkin saa olla vaikka pari senttiä levee resori.
    Ja tuohon kysymykseen. Minä aplikoin ensin ja siten kasaan. Helpompi pyöritellä yhtä palaa koneessa kuin koko paitaa tms. Tietty jos tuunaan vanhaa vaatetta niin en sitä ala purkamaan aplioinnin takia jos ei pakko ole. :-)

    VastaaPoista
  2. Juu, elä heitä vielä kirvestä kaivoon :) Ylileveä resori ei ole paha juttu ollenkaan.

    VastaaPoista
  3. No hei vaan!
    Nyt uskaltaudun eka kertaa kommentoimaan...
    Ei ihmeessä kannata hienoa paitaa nakata roskikseen! Siihen voisi yrittää laittaa vaikka noin kolme senttiä leveän resorin. Melko napakka mutta ei kuitenkaan liian tiukkaa... Helpommin sanottu kuin tehty, tiedetään... Jos ei onnistu niin paidan voisi kuljettaa vaikka sinne patelan suuntaan niin voisin yrittää auttaa seuraavan kerran kun siellä liikuskelen. ;) t:mamiliini

    VastaaPoista
  4. jep jep! nyt vaan hitusen leveämmällä resorilla pääntien tekoon.. ei näytä lainkaan liian isolta pääaukko!

    VastaaPoista
  5. Siihen voi myös kokeilla tehdä väljähköä poolokaulusta, olen joskus jonkun ostohupparin korjannut eli tehnyt siten käyttökelpoiseksi pojalle :)

    VastaaPoista
  6. Miekin ehdotan leveää resoria. Ei tartte alkaa kanttauksenkaan kanssa silloin taistelemaan :) Hieno aplikaatio, itse vasta yhen yksinkertasen yrityksen tein, eikä tullu hyvä.

    VastaaPoista
  7. En minäkään pois heittäisi, leveä resori vaan! Pojan paita kun on niin sopii hyvin!

    VastaaPoista
  8. Ihana paita, laita vain reippaasti leveä resori, hyvähän tästä tulee, siihen ranglamalliin sopii leveä resori ja tosiaan eihän kuvista ymmärrä että iso olis (ihana kuulla että on muitakin kuka leikkaa, ei siis purkaa...). Aplikoin ensin ja sitten ompelen.

    VastaaPoista
  9. Ei tuo minustakaan mitenkään järkyttävän isolta näytä, joten resoria vaan kehiin :)
    Itse aplikoin ennen kasausta, helpompi ommella niin.

    Ja en meinannut tunnistaa blogia! Katsoin että nimi kyllä täsmää, mutta ulkoasu on ihan erilainen :D Hyvälle näyttää tämäkin.

    VastaaPoista
  10. Joo ei muuta kuin kokeilemaan leeveeää resoria! Eihän tuota pois kannata heittää! Kallista kangastakin. Tosi napakka vain niin ei jää pystyyn tököttämään, ja kaksoisneulalla ompelet sen reunuksen sitten vielä lisäksi, niin se venyttää sen sopivasti siihen pääntielle vaikka tiukalle ompeluvaiheessa näyttääkin.

    Teen applikoinnie ehdottomasti ennen paidan kasaamista - huomattavasti helpompi käsitellä yhtä kangaspalaa kuin koko paitaa. Vain jos kuvio tulee esim sivusauman päälle, niin ompelen sen tarvittavan sauman eka.

    VastaaPoista
  11. Leveä resori vaan kehiin! Sulla näyttää olevan vielä paidan sävyistäkin. Eipä tuota paljoa edes silloin huomaa. Älä vaan hukkaan heitä! Hieno applikointi:)

    VastaaPoista
  12. Täällä kans leveän resorin kannalla!
    Et vain tee liian tiukkaa, niin tulee hieno.
    Kiinnitä vaik eka nuppineuloilla ja katso mikä tiukkuus olisi hyvä :)
    Niin minä pelastin yhden itselle ompelemani paidan (josta purkasin epäonnistuneesti ekan kaula-aukko resorin), laitoin jopa 5cm leveän resorin ja hieno tuli.

    Minä kans ensin aplikoin kuvan ja sit kasaan.
    Tympeetä se ois niinkin päin että hyvään paitaan tulis pilalle mennyt aplikaatio.
    Toi kupla on todella hieno!!!!

    VastaaPoista
  13. he, pitää viel lisätä :D
    eli resorin pitää tosiaan olla napakka, kuten tosimummo laitto, mut toisaalta ei sit liiankaan tiukka, koska leveä resori jää napakammaksi kuin kapea resori. menitkö jo sekaisin?! :D
    Siks suosittelen vaik ekaks harsimaan, jos tiukkuus epäilyttää :)
    (tää oli sit ei ammattilaisen neuvo, omasta kokemuksesta ;) )

    VastaaPoista
  14. Samaa mietin minäkin, että kyllä tuosta vielä leveällä resorilla saa ihan käyttökelpoisen. On niin tosi onnistunut applikaatio ja iso määrä hyvää kangasta muutenkin käytetty, että kannattaa kyllä vielä yrittää korjata. Uskon kyllä että _todella_ harmittaa tuossa vaiheessa!!!

    Minä (kuten muutkin vastanneet) teen applikaation ensin ja vasta sitten alan koota paitaa.

    VastaaPoista
  15. Siis tosi hieno volkkari-applikaatio! Mie en noissa resoreissa osaa niin auttaa, kun itsekin vasta harjoittelen, mutta miten ihmeessä kaikki saavat applikoitua noi pienet ympyrät ympyränmuotoisiksi? Siis kaikki paitsi minä! Mutta tulee ihan kantikkaita, plääh!

    VastaaPoista