lauantai 6. elokuuta 2011

Farkkua tarhaan

Meillä on tarha-arki koittanut.

Kaksi vuotta kotona meni niin nopeasti. Kaksi elämäni parasta vuotta, aivan ehdottomasti. Parasta aikaa tietysti sen takia, että on saanut olla pojan kanssa. Mutta myös tämän ajanjakson rentoutta ja huolettomuutta jään kaipaamaan. Pitkiä aamuja, jolloin nautitaan kiireettömyydestä kahvin ja pikkukakkosen kera ja mietitään rauhassa että mitä kivaa tänään tehtäis. Ulkoiluja, puistoiluja, kerhoiluja, kyläilyjä, onnikalla ajelua. Ei herätyskelloja, ei deadlineja, ei auton ikkunan rappaamista aamulla pimeässä talvipakkasella. Hieman on haikea olo tuosta kaikesta luopua, ei voi mitään. Välillä ihan kurkkua kuristaa ajatella että nyt se ajanjakso on loppu. Ei auta kuin yrittää tottua.

* * *

Olen yrittänyt siirtää ajatuksiani ompeluun, sen on siitä kiitollinen harrastus, että vie ajatukset pois arkisista asioista. Yhenlaista terapiaa tämäki. Nyt kun poika totuttelee tarhassa oloon, ja minä olen vielä ensi viikon kotona ennen töiden alkua, on ompeluun ollutkin hieman enemmän aikaa. Sitäpaitsi poika tarvitsi akuutisti tarhaan uusia housuja.

Tällainen kammotusmekko on roikkunut kaapissa jo aikoja, pojan odotusaikana kulkeutunut jostain, en sitä pitänyt kertaakaan päällä silloinkaan. Joustavaa farkkukangasta, joten uusiokäyttöön pääsi.


Ja tämmöiset housut siitä saatiin aikaiseksi!


Noiden taskujen kanssa väkertäminen oli kyllä melko työlästä. Tein kantin resorista, ja poltin kanttia silittäessäni näppini vissiin seittemäntoista kertaa. Voisi melkein ostaa jotain joustokanttia tätä tarkoitusta varten. Mutta vaiva kannatti, ihan kivat housut tuli!


Tarhassa on pihalla sorapohja, ja tuntuu että jo viikossa on housunpuntit kuluneet melkein rikki.  Toivottavasti tämä farkku kestäisi vähän paremmin sitä rymyämistä. Mitään joustofroteehousuja ei sinne voi ajatellakaan. Mitä te muuten pidätte lapsillanne jalassa näillä keleillä?


10 kommenttia:

  1. Hienot housut tuli! Taskut antaa mukavan lisän :)
    Meillä ainakin on vielä ihan shortsi- ja mekkokelit täällä, saas nähdä kuinka kauan.
    Sen jälkeen tosiaan farkut ja puuvillahousut taitaa olla parhaimmat, velourit ja froteet ei oikein hiekkakentille sovi.

    Tsemppiä työn ja päiväkodin aloitukseen!

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavat housut!!! Ja onnea päiväkotilapselle ja äidille työn aloittamiseen!!!

    VastaaPoista
  3. Tosi kivat housut olet ommellut :)
    Tsemppiä työelämään ja päiväkotielämään! Ihania muistoja muistojenkirjoihin jää kotiajalta <3

    VastaaPoista
  4. Kivat housut!

    Meidän tytön uudessa tarhassa on myös soraa ja kalliota koko piha ja se näkee jo viikossa vaatteista: kahdet collegehousut melkein puhki polvista.
    Perjantaina oli vain hame päällä ja arvatkaa mitkä sen jälkeen oli puhki??
    Kyllä, molemmat polvet! =D
    Mä olen pistänyt tarhaan pihavaatteiksi noita vanhempia collegehousuja, jotka muutenkin ovat tiensä päässä ja pieniksi jäämässä.

    VastaaPoista
  5. Kivat housut ja taskut ehdottomasti vaivan arvoiset! :)

    Minäkin olen ajatellut, että farkut ovat pihahousuina päiväkodissa varmasti ne kestävimmät, mutta kokemuksen myötä nuo pukemisasiat varmasti vasta selviävät. Ja tsemppiä sinullekin uuteen arkeen! :)

    -Piia

    VastaaPoista
  6. Somat! Valmiilla kantilla tulee varmasti nopeammin, mutta itse en tykännyt kun kokeilin - ovat niin keinokuituisia ja kiiltäviä. Saattaishan niitä toki löytyä erilaisinakin.

    VastaaPoista
  7. Ihanat housut! Kierrätystavarastakin vielä. Meillä käytetään collegehousuja. Rentoa loppuaikaa kotosalla :)

    VastaaPoista
  8. npas nätit :)
    Tsemppiä tarhailuun ja töihin!

    VastaaPoista
  9. Tosi kivat housut, tykkään!

    Tsemppiä päiväkodin ja työn aloitukseen! :)

    VastaaPoista
  10. Kerrassaan hienot, taskut todella antaa ilmettä housuille! Näiden luulisi toimivan pihaleikeissäkin hyvin. Toivottavasti eivät ainakaan heti kulu puhti. Kerrohan sit käyttökokemuksia :)

    Meilläkin hoitoonlähtö lähestyy. Pitänee siis lähiaikoina pohtia tarkemmin näitä vaateasioitakin.

    -Anne- (http://annenompeluksia.blogspot.com/)

    VastaaPoista