sunnuntai 21. elokuuta 2011

Ankkasvetari

Uusimmasta Ottobrestä piirsin svetaritakin kaavan, toivoen että olisi reilua mitoitusta ja isoin koko 92cm menisi meidän pojalle. Ajattelin ensin testata kaavaa jämävelourpalaselle. Kankaat leikattuani en vaan millään malttanut olla applikoimatta, ja tekaisin etumukseen ankan.


Jostain syystä mulla on ongelmia saada tuossa etupuolella saada molemmat puolet identtisiksi. Vetoketjun ompelun jälkeen puolet näyttävät olevan ihan eri paria. Sitä ei tuosta valokuvasta ehkä huomaa, ja olen korjaillutkin purkkavirityksillä tuota jälkikäteen. Kummallista, vaikka ennen vetoketjun ompelemista aina mittaan muka että olisivat saman pituisia. No, harjoitus kait tekee mestarin tässäkin.
Kittana takista tuli, meidän poika ei siis todellakaan ole kokoa 92cm, vaikka kuinka toivoisin.  Eritoten liian lyhyt on tämä takki, harmi kun en ikinä muista ottaa niitä sovituskuvia.. Pitänee panna takki jonnekin eteenpäin, olen tosin niin kriittinen, että juuri noiden em. virheiden takia ei tätä kellekään kehtaa antaakaan. 

* * *

Ensimmäinen työviikko on muuten takanapäin, ja hengissä on selvitty! Tosi väsyneitä ollaan oltu koko perhe, ja alkuviikosta tuntui pientä epätoivoakin, mutta nyt tuntuu jo siltä, että ehkä me tähän jotenkin totutaan. Pojalla on vieläkin sydäntäraastavaa "äiti hylkää minut" -itkua aamulla viedessä, mutta kuulemma lakkaa heti kun häivyn ovesta ulos eikä itke enää loppupäivänä. Hyvin leikkii, nukkuu ja syö. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.
 
Ja nyt muuten painun kellariin ompelemaan, viikon ainoa vapaahetki on nyt! :)

9 kommenttia:

  1. Siis mahtava takki, missä ne viat??? Upeat värit ja makea kuva! Tsemppia sinne työn ja hoidon kanssa, meilläpäin aina sanottu että odottele 2 viikkoa, sen jälkeen vasta alkaa lapset/aikuiset tottumaan...

    VastaaPoista
  2. Kyllä takuulla on rankkaa aloittaa työt, toivottavasti pian sopeudutte jokainen! =) Ja toivottavasti sulle jäisi pian taas enemmän ompeluaikaa.. ;)

    Paininjalan puristuksen löysäämisellä ja tukikankaan käytöllä voi yrittää saada noista vetskaripuolista identtisiä, mutta aina se ei kyllä onnistu niistäkään huolimatta. Henkimaailman juttuja vissiin. ;D

    VastaaPoista
  3. Kivat värit tässä takissa! Harmi kun noista kaavoista ei oikein koskaan tiedä, että millaisia lopulta ovat. Itselläni ei ainakaan ole taitoa kaavasta nähdä mallia. Ehkä auttaisi jos vertaisi kaavaa johonkin käytössä olevaan vaatteeseen (mutta eihän sitä ompeluinnostuksen iskissä sellaiseen ole aikaa :).

    Vetoketjun suhteen olen huomannut, että kannattaa laittaa silitettävää tukikangasta siihen vetoketjun kohdalle KE saumaan. Muutoin tahtoo ommellessa vedättää vaikka kuinka hyvin neulaisi. Joskus myös laitoin niin ketjuun molemmin puolin ku takkiinkin esim. 10cm välein merkit ja kohdistin ne niin tulee varmasti puolista samanlaiset.

    VastaaPoista
  4. moikka. itsekin olen tuota kaavaa kokeillut ja pettynyt, minä vaan olin hölmö ja tein heti kaikkein ihanimmalle kankaalle eli sydönvelourille mitä odotin kuukausi tolkulla saapuvaksikin. tein samalla 93cm koolla 78cm hoikkeliinille ja silti oli liian nafti minusta, liian lyhyt on a muutenkin pienen mallinen. oon huomannut ite kanssa tuon että jos ompelee vetskarin ilman tukea se venyy ihan varmasti, nyt tilasinkin uutta kokeilua varten ekaa kertaa tukikangasta. pitäisi vaan löytää parempi kaava.

    VastaaPoista
  5. Töitten aloittaminen on rankkaa, mutta onneksi se alkaa vähitellen sujua. Kiva tuo takki. Minä tein itselleni velourtakin viime syksynä ja vaikka kaikki oli ok ennen vetoketjun ompelua, niin eipä ollutkaan enää sen jälkeen ;)

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtava takki!! :) Olen kateellinen applikointitaidosta :)

    VastaaPoista
  7. Ihana takki, tykkään myös tuosta vihreästä väristä. Harmi, että jäi pieneksi omalle pojalle mutta ihan varmasti kelpaa, jollekulle toiselle. =)

    VastaaPoista
  8. Ihanan pirtsakka takki ja kiva aplikointi. Todella harmi että takki on pieni, itsekin tuota lehteä selailin ja mietin tuota takkia. Pitääpä mittailla tarkkaan jos kaavat piirrän ettei tulisi liian pieni. Ja itseäni ainakin harmittaa jos kokeilee uutta kaavaa ja se on tosi huono, on se aika työlästä jos joka kaavasta pitää koe vaate eka tehdä. Minäkin suosittelisin tuota tukikankaan laittoa KE:hen ennen kun ompelet vetoketjun, saattaisi vähän ehkä auttaa siihen ettei kangas venyisi niin paljoa.

    VastaaPoista
  9. Mahtava ankka! Eikö tuo just kuvaa teijjänki ekaviikkua, ainaki ite näytän tuolta nyt! :DDD E varmaan käyttäis tuota svetaria jos et muuta paikkaa sille keksi. Ei se vielä ossaa ompeluksista virheitä ettiä. :D

    VastaaPoista