maanantai 25. lokakuuta 2010

Sukellusveneitä ja ompelumaniaa

Olen ommellut ihan hulluna viime päivinä. Eilen en edes päässyt ulos koko päivänä, kun ei malttanut poistua ompelukoneen äärestä. Ommellessa mietin ja suunnittelen jo seuraavia projekteja. Illalla nukkumaanmennessäkin mielessä pyörii vaan ompelusjutut.

Missä vaiheessa pitäisi oikein huolestua tästä ompelumaniasta? :)

Paljon on tullut valmista, tässä yksi. Sukellusvenetrikoo taipui paidaksi.

Kangas Sampsukka
Resori Myllymuksut
Kaava Night Owl, Ottobre 6/2009 (+5cm helmaan lisää)

Tällä kertaa tein kauluksen hieman eri tavalla, eli resori taitetaan kaksinkerroin, sitten saumurilla kiinni kaulukseen, ja sitten tikkasin päältä suoralla jousto-ompeleella. Ihan kiva tuli näinkin. Tosin sisäpuolelta ei ole niin siisti, olisi pitänyt olla saumurissa resorin väriset langat, eikä mulla niitä ole. Mutta eihän tuo kauluksen sisäpuoli minnekään näy.



Tykkään tästä paidasta ihan hulluna! Siis on niin pirteä ja aurinkoinen, että tulee itsekin hyvälle tuulelle! Jännä miten jotkut kankaat eivät erityisemmin sykähdytä kankaana, mutta sitten valmiina vaatteena ovatkin ihania! Tämä on ehdottomasti yksi lempipaidoista.


Tuonne helmaan mun piti tosiaan lisätä viis senttiä lisää, että oli sopiva. Rupesin miettimään, että oiskohan mun pitänyt tehdä pojalle paita jo 98cm kaavalla?! Onko mahdollista että poika on venähtänyt yhden vaatekoon yli 86cm:stä suoraan 98cm:iin? Äidillä alkaa olemaan jo vaikeuksia hyväksyä sitä, miten nopeasti lapsi kasvaa :)

6 kommenttia:

  1. Ihanan pirteä! Oikaisen kauluksen useimmiten samoin, mieletäni helpoin tapa ja varmin lopputulos. Ihan aina en edes tikkaa viimeiseksi.

    VastaaPoista
  2. Hih, sitten mun täytyy huolestua jo aika kovin omasta maniastani. ;) En nimittäin juuri muuta mietikään silloin kun ehdin yleensäkin jotain miettimään, aina vaan noita ompelujuttuja tai vaihtoehtoisesti sisustusasioita. Ja tätä maniaa on mulla kuitenki kestäny jo vuosia, niin että siitä piti tekaista jo ammatti.. ;)

    VastaaPoista
  3. kiva että kokeilit tuotakin tyyliä kaula-aukon resoriin :) hienolta näyttää ja paita on kyllä tosiaan superpirteä!!

    VastaaPoista
  4. Minulla samanmoinen mania =) Leikeltyjä kankaita on vaikka ja kuinka ja silti iltaisin (kun en voi ommella silloin kun lapset nukkuun) selaan kaavalehtiä ja suunnittelen mitä seuraavaksi ompelen :)

    Ja kauluksen teen aina noin puseroihin. Varmin tapa ja tikkauksen teen kaksoisneulalla, se vähän siistii lisää tuota sisäpuolen saumaa.

    Tanja

    VastaaPoista
  5. Huolestu vasta sitte ku koti näyttää siltä, että oot vaan ommellu ja poika huutaa kurkku suorana ruokaa. Nii ja vaatteet ei mahu ennää mihinkään. :)

    Ihanan pirteä paita!

    VastaaPoista
  6. Munkin mielestä paitakaavat on usein turhan lyhkäisiä. Taaperoiden pulleat masut vie vielä aika paljon tilaa paidan alla ja toisaalta en halua että lapsen selkä vilkkuu ulkona kumarrellessa paljaana. Mäkin siis lisään usein jokusen sentin paidan helmaan pituutta noissa Ottobren kaavoissa.

    Ompelumaniasta - en tiedä missä kohtaa pitäisi huolestua, mutta mulla on sama vaiva! :D Nyt vasta tuli ensimmäinen pidempi tauko ompelussa koneen oston jälkeen ja sekin ihan vain siksi että oltiin matkalla. Oli jotenkin ihanaa kotiin palattua kaivaa kone kaapista ja aloitella uutta tilkkutäkkiä. Meillä muuten mies on ollut aidosti iloinen mun uudesta harrastuksesta, mikä on kiva juttu ja kertonee että ainakaan vielä ompelu ei ole mennyt ihan överiksi. ;)

    VastaaPoista