sunnuntai 22. joulukuuta 2013

PPOI goes for Hope and Akuutti

Minulla on ilo ja kunnia kuulua Oulun alueen ompeluihmisistä koostuvaan ompeluryhmään. Tuossa ryhmässä on ihan poikkeuksellinen henki - yhteisöllinen ja lähimmäisistä välittävä. Niinpä sainkin eräänä unettomana yönä idean, josko saisin innostettua vaikkapa vaan muutaman henkilön ryhmästä hyväntekeväisyysompeluprojektiin, missä ommeltaisiin lasten ja nuorten vaatteita Hope ry:n Oulun paikallisjaoston asiakasperheiden joulupaketteihin.

HOPE Yhdessä & Yhteisesti ry on vuonna 2009 perustettu valtakunnallinen vapaaehtoisjärjestö, joka toimii lasten paremman arjen puolesta Suomessa. Hope tarjoaa konkreettista apua vähävaraisille ja äkillisen kriisin kohdanneille lapsiperheille sekä huostaanotetuille lapsille. HOPE on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, ja sen toiminta ohjautuu 14 paikallistoimijan välityksellä eri puolille Suomea.

Heti unettoman yön jälkeisenä aamuna piti rynnätä foorumille kysymään, löytyisikö innokkaita hyväntekeväisyysompeluihin osallistujia, ja kyllähän niitä löytyi, enemmän kuin uskalsin toivoakaan <3

Kyselin myös Hopen edustajalta, millaisille vaatteille olisi akuuteinta tarvetta. Puutelistalla oli vähän isompien vaatteita - pitkiä kalsareita, housuja, koululaisten pipoja ja mekkoja. Mutta sovittiin, että ommella saisi mitä haluaa, jokaisen oman inspiraation ja kangasvarastojen mukaan. Työn touhuun käytiin heti, kuka ompeli omassa ompelusopessaan, toiset taas ompeluleirillä ja laneilla. Suurimmaksi osaksi ihmiset käyttivät omia kangasvarastojaan, mutta myös muutama yritys oli lahjoittanut kankaita, mm. Hannan Kangas, Pehemiä ja Nanso.



Ompelukoneet surisivat Pohjois-Pohjanmaalla sen verran äänekkäästi, että homma kantautui jopa YLEn korviin, ja pääsimme mukaan Akuutin Hyvän mielen joululähetykseen. Akuutin joulujakso on kuukauden verran katsottavissa myös Yle Areenassa, jos kyseinen jakso jäi näkemättä. Pohjois-Pohjanmaan Ompeluihmisten edustus, allekirjoittanut mukaanlukien, näkyy heti ohjelman alkupuolella :)





PPOI goes for Hope -ompeluprojektin tuotos - 170kpl (!!!) ihanaa, itsetehtyä lasten- ja nuortenvaatetta - luovutettiin Hopelle virallisesti 15.12 Oulun Club Teatrialla Zumba-hyväntekeväisyystapahtumassa, missä yleisö antoi raikuvat aplodit. Ja niin annan kyllä minäkin kaikille teille ihanille, sydämellisille, pyytettömille ihmisille, jotka tähän tempaukseen osallistuitte. Jokainen paketti ihan varmasti lämmittää saajansa mieltä, ja epäilemättä myös lahjanantajan mieltä. Näistä vaatteista se joulumieli löytyi.

Kiitos <3



4 kommenttia: