sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Onko Sulla Kanttia?

On olemassa ompeluvaihe, mikä on tuottanut harmaita hiuksia tämän kolmen vuoden pitkän ompelu-urani aikana enemmän kuin mikään muu. Se tietty vaihe alkoi tökkimään jo siitä surullisen kuuluisasta ensimmäisestä paidasta lähtien, eikä se vieläkään, kymmenien ja kymmenien paitojen jälkeen tunnu mieluisalta. Ja se ärsyttävin, vastenmielisin, työläin ja virhealttein ompeluvaihehan on tietysti se kanttaus.

Tai siis oli tähän asti. Kunnes nyt, uuden ihanaisen lelun ansioista, kanttaus on kuin lastenleikkiä; helppoa, nopeaa ja lopputulos on erittäin siisti. Minäkin menin mukaan ompelufoorumilla levinneeseen villitykseen, eli kantinkääntäjään. Ja voin sanoa että kannatti.


Janomen kantinkääntäjä maksoi eBayssä peräti 25€ postikuluineen. Kääntäjä on lintattu kiinni koneeseen ammattimaisesti maalarinteipillä.


Ja hyvin toimii. Paremmin kuin hyvin.



Ei enää mittailuja, silittäessä palaneita sormia, saumurointeja eikä mitään muitakaan ylimääräisiä työvaiheita. Leikkaa vaan sopivan levyisen resorin ja alkaa kanttaamaan. Vielä kun leikkaa resoria spiraalina, niin sitä sitten kanttia sitten riittää pidemmäksikin aikaa.


Jos innostuit, täältä löytyy älyttömän hyvä ohje kantinkääntäjän ostoon ja käyttöön. Mutta varoituksen sana - tällä pelillä kanttaamiseen voi jäädä jopa koukkuun! <3

22 kommenttia:

  1. Vai on tuommoisiakin! Kätevältä näyttää. Ihan vielä ei ole tarvetta, kun tulee vähän ommeltua, mutta hyvä tietää että tämmöinen on jos (=kun) hurahtaa enemmänkin ompeluun.

    VastaaPoista
  2. mä kans hurahdin kantinkääntäjän käyttöön :) tosi näppärästi saa kantattua! tahtoisin vaan tuon kapean (1-3/4") lisäksi leveämmänkin, pitänee ehkä tilata jossain vaiheessa. :D kuten esim tänään tai huomenna ;)

    tuota spiraalina leikkaamista mä en vaan tajua miten toi tehdään. siis tuossa vaiheessa kun on pitäis seuraava kierros alottaa :D teetkö paremman kuvallisen ohjeen pöljemmällekki (tai vaikka videon ;) ) tänne kun seuraavan kerran leikkelet resoreita? ;)

    VastaaPoista
  3. Enpä ollut tällaisesta kuullutkaan. Kanttaus on ehdottomasti työläin vaihe. Onko tuollaista vehjettä vielä helman kääntämiseenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sellainen vehje, sen nimi on peitetikkikone ja se maksaa hunajaa;)

      Poista
  4. Oi oi, siis ambitionissa käytössä?
    Pitäisiköhän minun tuollainen hommata, kun mä saan entisestään lisää harmaita hiuksia.. En tykkää yhtään kanttaamisesta, minkä takia en ole ruvennut paitoja edes tekemään =/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ambitionissa on käytössä, ja hyvin toimii. Oleellista tuntuu olevan että paininjalan puristusta saa löysättyä. Onko sun ambitionista poistettu mahdollinen paininjalan puristuksen rajoitin?

      Poista
    2. Ok. Eli se pitäisi poistaa. Sitä olen miettinyt jo monta kertaa. Pystyisikö isäntä ihan sen poistamaan (ymmärtää autoista, elektroniikasta ja väkertää muutenkin koneiden parissa) vai pitääkö viedä johonkin liikkeeseen?

      Poista
    3. Nää en osaa tähän ottaa kantaa kun poistatin sen rajoittimen jo konetta ostaessa :)

      Poista
    4. Mikä ihme on paininjalan puristuksen rajoitin?
      Minäkään en ymmärtänyt spiraaliresorin leikkuuta.. Vinoonko leikataan, jotta saadaan yhtä pötköä?

      Poista
  5. Minä olen tällaisesta haaveillut, mutta luulin, että niitä saa vain peittareihin. Pakko tilata! :) Mietin vaan, että löytyisköhän mistään 3-kertaista kääntäjää. Olisi ohuempi lasten vaatteissa, eikä niin paksu. Kiitos kovasti vinkistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuleman mukaan samalta myyjältä löytyy myös niitä kolminkerroin kääntäviä :)

      Poista
  6. Mielenkiintoinen! Luulin vekotinta paljon kalliimmaksi.

    VastaaPoista
  7. Täh, mikä tuo on?! Pitääkö sitä nyt itsekin haksahtaa johonkin hömpötykseen ;)

    VastaaPoista
  8. Ostin kääntäjän itselleni, muttei se minulla mennyt noin hienosti kuin sinulla. Aika kippuralle veti ja kaksoisneulalle en vielä/kään löytänyt hyviä säätöjä (Pfaff Smarter). Oletko ruuvaillut myös noita ylempänä olevia pikkuruuveja? Että kun olis aina uuden vempaimen kanssa joku, joka auttaisi kädestä pitäen alkuun!

    VastaaPoista
  9. Ostin itselleni kääntäjän, muttei sillä lähtenyt sujumaan yhtä hyvin kuin sinulla. En löydä Pfaff Smarterilla kaksoisneulalle sopivia säätöjä saati sitten nauhankääntäjän kanssa...olen arka säätelemään. Aikalailla kippuralle veti ja tikki ei osunut kohilleen. Oletko säätänyt myös noita pikkuruuveja ylhäällä? Aina tarvitsis jonkun kädestä pitäen opettamaan, että pääsis alkuun!

    VastaaPoista
  10. kiitos vinkistä ja linkistä josta löytyykin tosi hyvät ohjeet..tänään pääsen testailemaan, iik :)

    VastaaPoista
  11. Minkälainen on paininjalka sen jälkeen, kun rajoitin on poistettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tilasin tuon koneen, tilasin samalla sen paininjalan puristuksen rajoittimen poiston. Että määen oikeestaan tiiä, kun ei ole kokemusta minkälainen se on sen rajoittimen kanssa. Ilmeisesti ei höllää puristusta tarpeeksi?

      Poista
  12. Mietin tässä, kun muurinpohjalettuja paistan, että puristaako paininjalka yhtään sen jälkeen kun rajoitin on poistettu. :)

    VastaaPoista
  13. Minäpä kuule tämän illan säädin asetuksia, tikkiä ja sain ehkä ainakin sinnepäin. Eniten meni aikaa, että saan kääntäjän oikealle paikalle. Tiedä nyt, että onko nytkään oikealla paikalla.

    Huomenna pitäis kokeilla taskunsuiden kanttaamista. Eka vain pitää kanttia leikata lisää, kun pääsi loppumaan ^_^

    VastaaPoista