.

Tämä postaus ei sisällä mitään ihania joululahjaompeluksia, koska niitä on tänä vuonna pyöreät nolla kappaletta. Eikä tämä postaus sisällä tunnelmallisia joulunodotuskuvia, koska minä en odota joulua. Itseasiassa olen päättänyt tänä vuonna skipata koko joulun, ainakin noin henkilökohtaisesti. Yritän kyllä  parhaani mukaan hymyillä iloisesti joulupukin saapuessa aattoiltana, mutta jos ei irtoa, niin ei sitten väkisellä.

Tänä syksynä harteilleni lankesi osa-aikaisen omaishoitajan rooli äitini sairastuttua vakavasti. Olen koittanut sukkuloida kolme kuukautta työn, kodin, sairaalan ja äidin asunnon väliä. Ompelemiseen ei ole riittänyt intoa tai energiaa kuin satunnaisesti. Toisaalta ompelu, silloin kun siihen riitti voimavaroja, oli myös terapeuttista, silloin pystyi unohtamaan ainakin hetkeksi kaiken muun.

Mutta jaksaminen oli ajoittain aika kovillakin, ja huono omatunto soimasi jokaisesta elämänalueesta - milloin en ehtinyt keskittyä perheeseen tarpeeksi, milloin olin pois tärkeistä palavereista, milloin tuntui että olisi pitänyt olla enempi omaishoitajana ja sairaalle läsnä.  Onneksi oli kuitenkin ihana mies joka hoiti perheen ja kodin, sekä työnantaja jolta löytyi mahtavasti joustoa työajoissa ja etätyön tekemisessä.

Kaikki kuitenkin loppuu aikanaan. Osa-aikainen omaishoitajuus loppui osaltani kolme viikkoa sitten. Oli taas aikaa ommella.

Tosin nyt jouduin ompelemaan hautajaisvaatteita.

Ompeluinnostus palailee joskus myöhemmin, sitten kun siltä taas tuntuu. Palaillaan sitten asiaan, kun inspiraatio on tullut takaisin.

(Tämän postauksen kuvituksena käytettiin jo kauan sitten valmistunutta pussukkaa, jonka tein vaihtokauppana erään neulegurun taidot omaavan ystäväni kanssa. Vastalahjukseksi sain kahdet ihanaiset villasukat sekä könsikkäät (=kynsikkäät), joista mitään en jostain syystä tullut valokuvanneeksi)