torstai 29. maaliskuuta 2012

Onnistuin!

Mulle oli kehittynyt kärpäsestä härkänen huppareiden ja takkien ompelussa. Ensin oli pari kappaletta epäonnistuneita huppareita ja pusakoita. Lisäksi on vielä kaksin kappalein roskiin menneitä kevättakkivirityksiä. En tiedä mikä siinä oli niin vaikeaa. Vetskarit oli epätasassa, ja hupun vuoritus jotain salatiedettä ja mitä lie. Noista johtuen mua alkoi vähän hirvittään minkään takin tai hupparit teko, olin jo varma etten koskaan opi.

Päätin kuitenkin vielä kerran kokeilla ennenkuin oisin siirtynyt kauppojen hupparivalikoiman ääreen. Ja vastoin kaikkia odotuksia, onnistuin!!


Siinä vetskarin ompelussa oli juju siinä, että siihen piti silittää tukikangasta. No höh, miksei mulle sitä kukaan sanonut!?! Lillaphantin blogista löysin mainion huppariohjeen, joka auttoi paljon! Siellä selitettiin juurta jaksain sekä vetskarin ompelu, tuon vetskarilipareen teko ja hupun vuoritus.



No sain mää siihen huppuun pari tuommoista ryttyä aikaiseksi, mutta eipä haittaa. Näyttää melkein siltä kuin ne olisi siihen tarkoitettu, niin tasaisin väliajoin ovat.


Niin ja tämä juttu... Älkää paljastako kellekään, että tämä ripustuslenkki meni vahingossa tuonne selkäpuolelle. Jos joku kysyy, niin se on sinne tarkoituksella laitettu, cooliksi yksityiskohdaksi. Roikkuuhan se naulakossa tosiaan tuostakin...


Tämmöinen sitä ensimmäisestä onnistuneesta hupparista siis tuli. Hupun vuorissa turkoosia tähtitrikoota JNY:ltä, päällikangas on lähikirpparilta löytynyttä trikoota, jota sain hintaan 5€/2m! Ei tullut siis tälle takille hintaa kovin päätähuimaavaa summaa. Ja ihan varmasti teen lisää huppareita, kun nyt vihdoin olen päässyt jyvälle tästä hommasta.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Pupupaitaa

Tulevan pääsiäisen teemoissa ajattelin tehdä pojalle pupu-paidan.


Alunperin paidan piti olla pitkähihainen, mutta eipä sitten kangas riittänytkään, joten tuli lyhythihainen. Ja näin ollen tätä paitaa ei pahemmin pääsiäisenä nähdä, ei pahemmin tule talviaikaan pojalla pidettyä t-paitoja muuten kuin aluspaitana.


Kankaana JNY Designin pallonougat. En ole mikään suuri interlockin ystävä, mulla on ollut vain niitä nyppäännyn-nyt-heti -versioita. Tälläkin tuntuu olevan sellaista hötyä pinnassa, saapa nähdä miten sitten pesuja kestää. Pääti kuitenkin antaa interlockille uuden mahdollisuuden.

Pääntien kanttasin ensimmäistä kertaa interlockilla, samalla kankaalla kuin itse paitakin. Ihan hyvin onnistui. Mua vaan on alkanut tosissaan riipimään tuo kaksoisneulan jälki nurjalta. Peitetikkikone on mielessäin...

Applikointi onnistui itsessään ihan hyvin, en vain tiedä onko tuo hivenen liian lälly / tyttömäinen pojalle. Tosin poika itse ei vielä tajua sellaisten päälle mitään, eikä osaa vaatia muuta vaatetta kuin annetaan, joten nautin vielä näistä hetkistä kun saa sitä "lällyä" laittaa pääll. Vielä tulee aika, ettei mikään äidin tekemä kelpaa päälle..

Takapuolelle applikoin vielä porkkanan pupulle.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Tähtiä

Mieli teki tehdä simppeli paita, ilman applikointeja tai muitakaan krumeluureja.


Poika on ottanut jonkun kasvuspurtin tässä alkuvuodesta, ja ne rakkaudella hamstratut puolen metrin kangaspalaset oli hyvää vauhtia menossa lyhyeksi. Tämä JNY:n punainen tähti oli yksi niistä, joten se piti ottaa nopeasti työn alle.


Jotenkin tämä on niin ihanan raikasta, että! Pojan vaatekaappi on niin täynnä ruskean ja vihreän eri sävyjä, että tämmöinen punainen piristää kummasti.

Yksinkertainen viehättää! Tykkään!

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Saksan kankaat

En ole viime aikoina juuri postaillut mun kangashamstrauksista, mutta nämä Michas Stoffeckelta Saksasta tilatut kankaat pitää näyttää, kun muutama ystäväni ne halusi nähdä. Eli tässä ne nyt on!




Vasemmalla puolella metritavarana tilattu, pojan paitoihin tarkoitetut trikoot, 60cm kaikkia. Oikealla yllätyspaketin kankaat, trikoota nekin. Näistä tulee itselle kesäpaitoja, ja saattavat kelvata jopa teiniottotytölleni, joka myös on (ajoittain) kiinnostunut ompelusta. Yllätyspaketin kankaat olivat lähes kaikki 120cm, joten metrihinta oli todellakin edullinen!

Aivan ihania kankaita, olen ihan liekeissä! <3 Kiitos Annelle kimppatilauksen järjestämisestä!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Napista asiaa

Sain aikoja sitten lahjana jonkun keräämän nappikokoelman, lienee ollut koko elämän kestänyt keräily. Varmaan satoja nappeja, eri väreissä ja materiaaleista. Ratkottuna ja saksittuna irti jostain valmisvaatteesta.


Hävettävän vähän olen näitä nappeja käyttänyt ompeluksissani, vaikka olenkin ne kauniisti väreittäin lajitellut pilttipurkkeihin.



En ollut edes napinläpeä ommellut sitten seiskaluokan surullisen kuuluisten käsityötuntien, kun tehtiin paitapuseroa.


Nyt päätin ottaa itseä niskasta kiinni ja käyttää näitä nappeja, ja tehdä sen napinläven. Ja samalla reenata sitä nappilistaa.


Hyvin onnistui nappien ja napinläpien ompelu! Nappilista itsessään on vähän vino, mutta ei sen niin väliä.


Muita krumeluureja tämä paita ei kaivannutkaan, vaan on hyvä näin. Turkoosi ihana pallotrikoo on Saksasta Michas Stoffeckelta, kiitos vaan Ehtoisalle Emännälle kimppatilauksen järjestämisestä!

Paidalle kaveriksi tekaisin vielä turkoosit velourhousut.

Virkistävän pirteä setti! Ja tulipahan opeteltua nyt se napinläpienkin teko, ei se ole yhtään hankalaa! Jatkossa niitä varmasti tulee lisää, eikä ainakaan jää nappien lukumäärästä kiinni..


perjantai 9. maaliskuuta 2012

Blossom

Viime postauksessa kerroin, kuinka sain kaavoitettua itselle kivan liivimekon. Tykkäsin tunikasta niin, että piti heti perään surauttaa samanlainen, eri kankaasta tosin.

Metsolan Blossom on viekoitellut minulle siitä asti kun tuli myyntiin. Aluksi ajattelin, että en voi sitä ostaa, kun ainoa lapseni on poika, ja Blossom on melko tyttömäistä kangasta. Mutta kun Blossom tuli aleen, mieleeni juolahti, että voishan siitä jotain itsellekin tehdä! Marinoin kangasta pitkään kaapissani, raskimatta sitä käyttää ennen oikean kaavan löytymistä. Ja nyt kun kaava-asiat olivat kohdillaan, uskalsin ottaa tämän ihanan kankaan työn alle.



Tykkään ihan älyttömästi! Vaikkakin tämä on valmiina vaatteena paljon räikeämpi kuin ajattelin, tykkään silti (tai juuri siksi!) Ja mikä erikoista, tämä vaate on herättänyt todella paljon huomiota myös muissa ihmisissä. Ihmiset ovat joko kommentoineet, tai olen huomannut niiden vain tuijottavan vaatettani (mikä on sinänsä ehkä hieman epämiellyttävää..) Ehkä ihmiset eivät ole tottuneet näin räväkänvärisiin ja -kuosisiin vaatteisiin minun päälläni, tiedä häntä. Itse kuitenkin tykkään, ja se on pääasia. Tässä iässä ei kauheasti enää jaksa mietiskellä mitä muut ajattelee..

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Liivimekko

Olin tuossa kaikessa hiljaisuudessa kankaanostolakossa tammi- ja helmikuun. Teki ihan hyvää. Lakon tarkoituksena oli tuhota jo olemassaolevia kangasvarastoja pienemmiksi. Ja mikä olikaan parempi keino saada kangasta kulumaan, kuin tehdä vaatetta itselle.

Liivimekko itselle on ollut jo kauan mielessä. Mistään vain ei ole löytynyt siihen passelia kaavaa. Lopulta kyllästyin odottamaan oikean kaavan löytymista ja aloin tekemään kaavaa itse. Kovasti piirtelin ja mallailin ja sovitin, ja loppujen lopuksi sain kuin sainkin tehtyä itselle tämän liivimekon! No, onhan tuo aika simppeli malli, mutta näin ensikertalaiselle kaavoittajalle ihan kohtalainen suoritus.

Kuvassa liivari näyttää hieman vinolle, sitä se ei todellisuudessa kuitenkaan ole, kuvaaja on vain sattunut olemaan hieman hassussa kulmassa :)

Epämääräistä sovituskuvaakin yritin ottaa, koska ensimmäinen ei anna kuvaa tunikan istuvuudesta. Ei kyllä tuo omakuvaus ole oikein meikäläisen heiniä...


Mutta tästä liivimekosta / tunikasta tykkään kyllä ihan älyttömästi! Sinnikkään tuotekehityksen tuloksena sain aikaiseksi liivimekon, joka istuu hyvin päälle. Mekko antaa anteeksi ei-niin-trimmatulle keskivartalolle, näyttämättä päällä kuitenkaan puolijoukkueteltalta. Materiaali on ihanan pehmoista beigeä velouria. Jotain applikaatiotakin mietin, mutta en sitten keksinyt aikuiselle passeli kuvaa, joten jätin tunikan tuommoiseksi.

Ja kun kerran oli kaavat kohillaan, niin tekaisin toisen samanlaisen, tosin eri kankaasta. Mutta siitä sitten eri postauksessa..