maanantai 28. maaliskuuta 2011

Symbolinen T-paita

Teinpä pojalle T-paidan. Ihan ensimmäinen itse tehty T-paita.

Ei mitään kovin erityistä, ihan tavallinen t-paita. No kokeilin tuommoisia ei-raglanhihoja ekaa kertaa, hyvinhän nekin tuntui onnistuvan.
Raikasta vihreää raitaa, ja pikkuisen punaista ryhdittämään kokonaisuutta. Uuden kaavan kokeilua, ihan hyvä oli, pikkuisen voisi kaventaa hartialinjaa ja lisätä sentin, pari pituutta, kun tuo poika kummiskin venähtää sitä pituutta loppukesään mennessä.



Pojalla ei vissiin olekaan ollut päällään t-paitaa sitten viime kesän. Meillä on sen verran kylmä kotona, että pojalla on ollut pakko pitää pitkähihaisia yötä päivää.

Minkä kesäfiiliksen tämän paidan sovittaminen saikaan aikaan!! Melkein pystyi jo haistamaan nenässä vastaleikatun nurmikon tuoksun ja takapihalla lämpenevän grillin. Tämän paidan symbolinen arvo oli siis suuri, tästä alkoi virallisesti kesän odottaminen!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Vihreää settiä synttärisankarille

Lapsuudenystävän pojalle 1v synttärilahjaksi tämmöinen setti.


Kova kangasvarastojen laihdutuskuuri menossa, nämäkin kankaat ovat roikkuneet siellä jo ihan liian kauan. Hyvä kun nyt pääsivät ompeluksen alle ja maailmalle. Miten se aina pääseekin se kangasvarasto kasvamaan vaikka kuinka yrittäisi olla ostamatta kankaita? :)

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Kurjenpolvi arpoo!!


No nyt olisi sitten Kurjenpolven ensimmäisen arvonnan aika! Palkintoja on huimat kolme kappaletta, eli kannattaa osallistua!

* * *

1. Palkinto: Turkoosi pallopussukka
Pussukan mukana tulee hopeanhohtoisia bling-bling nappeja, vihreä Made With Love -merkki sekä pätkä sinisävyistä norsunauhaa.


2. Palkinto: Vihreäsävyinen pussukka
Pussukan mukana tulee messinginvärisiä nappeja, Made With Love -merkki sekä pätkä vihreäsävyistä norsunauhaa.


3. Palkinto: Sinisävyinen pussukka
Pussukan mukana tulee mustia nahkanappeja, Made With Love -merkki, sekä pätkä mansikkanauhaa.




* * *


Säännöt ovat vanhat tutut.
  • Yhden arvan saat kommentoimalla tähän postaukseen
  • Toisen arvan saat liittymällä blogin lukijaksi (tai voit olla jo lukija)
  • Kolmannen arvan saat linkittämällä arvonnan blogiisi, käytä ylimpänä olevaa kuvaa linkittämiseen
Ilmoita minkä pussukan arvontaan haluat mukaan.  Yksi henkilö voi osallistua max. kolmella arvalla ylläolevien sääntöjen mukaan. Arvonta päättyy 31.3.2011 klo 24.

Arpaonnea :)

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Gathered Clutch

Kurjenpolven ensimmäinen arvonta siirtyy hieman. Joku on syönyt kameran salaman akun laturin, enkä saa otettua kuvaa palkinnoista! Huomenna lähden lomareissulle, toivottavasti sillä välin laturi ilmaantuu jostain ja saadaan arvonta pystyyn. Sillävälin tässä teille hieman pussukoita.

Tämä ihana ohje on roikkunut kirjanmerkeissä jo ties kuin kauan, odottamassa toteutusta. Tämmöiset pussukat ohjeesta syntyi.


Ei ollut ihan helpoimmasta päästä noiden toteutus. Tai aika yllättävän työläitä olivat, jos vertaa aiempiin pussukoihin mitä olen tehnyt. Ohjeen mukaan sisälle tulisi väliseinää ja pankkikorttitaskua, ja ne toteutinkin tuohon vihreään pussukkaan.




Ei ihan onnistuneet. Johtunee pyöristysvirheistä tuumista sentteihin ja meikäläisen suurpiirteisestä kankaiden leikkauksesta ja ompeluista, mutta nuo sisuskalut ovat vähän liian suuret tuohon pussukkaan. Enkä jääräpäänä ruvennut purkamaan, vaan tein toisen, nyt ilman noita sisuskaluja.


Ihan kivat pussukat kyllä. Tykkään tuosta rypytyksestä edessä, tekee jotenkin ihanan naisellisia näistä. Vihreä meni tytärpuolelle, vaaleampi jäi omaan käyttöön.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

10 000 rikki!!!

Tuossa vieressä olevassa laskurissa napsahti juuri 10 000 käyntiä tässä blogissa rikki!!! Ja lukijoitakin on mahtava määrä - 52 kpl! Ihan uskomatonta! Olen niin otettu ja iloinen jokaisesta vierailusta ja jokaisesta lukijasta! Ootte huippuja!

Tämä lienee nyt ihan selvä arvonnan paikka. Jääkäähän kuulolle, kohta tulee Kurjenpolven ihka ensimmäinen arvonta!

Astialahjuksia

Läheiseni ovat ilmeisesti huomanneet orastavan astiainnostukseni, kun olen saanut ihanuuksia lahjoituksena useammastakin suunnasta.

Eräs ystäväni näki tämän kirpparilla ja oli kuulemma ajatellut että onpa niin minun näköinen pullalautanen, ja ottanut sen kainaloonsa. Miten oikeassa olikaan, tämä on NIIN mun näköinen! Ja kun tämä tuotiin minulle vielä uunituoreiden pullien kera, voiko enää parempaa lahjaa saada?! Tästä on tarjoiltu jo kolmet pullat viikon sisällä, eli pääsi meidän kahvipöydän erityiskaunottareksi tämä yksilö.


Appiukkoni oli ilmeisesti myös pistänyt korvan taakse minun astiainnostukseni, ja lahjoitti meidän perheelle tämän kauniin Arabian kannellisen kupin.




Tunnistaako kukaan kuviota, mulle tämä on ihan tuntematon? Ikää kupilla on todistettavasti vähintään 40 vuotta. Olen otettu tästä aarteesta, en pelkästään sen kauneuden ja iän takia, vaan myös sen takia, että appiukko on hyvinkin tarkka tavaroistaan, eikä yleensä koskaan anna mitään pois, kenellekään. Varsinkaan tällaisia vanhoja perintökalleuksia. No, meillä onkin appiukon kanssa aivan erityiset välit :)

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Kesä mielessä

Minäkin nyt sitten päätin, että kyllä se kesä sieltä tulee, ihan varmasti. Ja kesävaatetusta saa alkaa suunnittelemaan.

Joten olisiko teillä vinkata hyvää lasten t-paidan kaavaa? Mitä itse käytätte?




sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Kastehelmi

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, mikä suomalainen designlasi olisi sellaista, jota viitsisi yrittää kerätä. Ettei kyllästyisi aikojen saatossa. Yksi varteenotettava vaihtoehto oli Oiva Toikan Kastehelmi -sarja. Kun sitä sitten sattui kävelemään kirkkaan värisenä jälkiruokakuppeina vastaan lähikirppiksellä, pitihän sitä ottaa mukaan. On muuten kätevän kokoiset jälkiruokakulhot, juuri sopivan pienet. Ei tule syötyä liikaa jälkiruokaa :D

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Kevättä ilmassa

Nyt ollaan siinä mielessä erikoisessa tilanteessa, että pojan vaatevarasto sisävaatteiden suhteen alkaa olemaan kasassa. No, parit yöpuvut pitäisi tehdä, mutta paitoja ja housuja on nyt tämänhetkiseen tilanteeseen nähden riittävästi, mitään akuuttia tarvetta ei ole millekään. Näinollen saatoin pitkästä aikaa miettiä jotain muuta ompelusta kuin lastenvaatteita.

Sohvatyynynpäällinen oli mielessä. En olekaan aiemmin sellaista tehnyt. Koitin etsiä helppoa sohvatyynynpäällisohjetta, vaan en löytänyt. Ajattelin jo soveltaa omasta päästä, kunnes Tosimummon Tiina huuteli omassa blogissaan että oisko tyynynpäällisenohjeelle tarvetta. No oli! Tiesin jo entuudestaan Tiinan ohjeiden olevan huippuluokkaa: selkeitä, yksinkertaisia ja paljon kuvia. Ja niin oli tälläkin kertaa. Tyynynpäällisen ohje löytyypi täältä. Joten kiitti Tiina taas ihan huipuista ohjeista!


Tämmöinen tyyny syntyi. Vetskari yhdellä sivulla. Kangas Oulun Löytö-Palasta. Tykkään!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

SammakkoRinssi

Nämä vihreäsävyiset Metsolan joustofroteet ovat roikkuneet kaapissa iäisyyden, itseasiassa tuo yksivärinen on ihan ensimmäistä kangasta mitä olen Metsolasta ostanut. Niistä syntyi keväisen raikas SAMMAKKORINSSI-setti.


Uskallaan jo koittaa applikoida vähän monimutkaisempia juttuja. Vähän vilkkuu tuo valkoinen alalanka tuolta, mutta kun mää oon niiiiin laiska purkamaan. Antaa vilkkua :)


Niskaan Handmade- ja kokolaput.


Ihan jees setti, ei kylläkään mitään lemppareita. Ehkä se johtuu siitä, että nuo kankaat ovat roikkuneet kaapissa niin kauan, niihin on ehtinyt kyllästyä. Pitäisi ommella kankaat pois hetimiten, niin ei tulisi kyllästysreaktiota...

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Pehmeää settiä

Muissa blogeissa tehdään jo täyttä häkää kesävaatteita, täällä taas pysytellään vielä lämpöisissä talvivaatteissa.

Kestovaippakaupasta tilasin veloureja, tällä kertaa hieman rauhallisia maanläheisiä värejä. Niistä syntyi tällainen tähtisetti: yksi paita, ja kahdet siihen sopivat housut.


Kankaina luonnonvalkoinen, hiekka ja oliivi velour. Mukavan rauhallinen yhdistelmä. Samat velourit myös paidan applikaatiossa. Valkoinen väri ei ehkä ole järkivalinta 1,5v pojan paidassa, mutta ei tässä aina jaksa olla järkevä :)


Housuja tein kahdet ja vähän reilummalla mitoituksella, ajatuksena oli, että menisi vielä syksylläkin.


Applikaatioon en ole täysin tyytyväinen, alalanka meinaa kurkkia sieltä sun täältä eikä tähti muutenkaan ole ihan virtaviivainen. Mutta kokonaisuus on kiva ja rauhallinen, ja sehän on se mikä ratkaisee.
Kaikkiin vaatteisiin laitoin myös tuon Handmade- ja kokomerkit. 


Tykkään tästä setistä kyllä tosi paljon. Kuvista ei ihan välity noiden velourien pehmoisuus ja ihanat värit, jotka tuovat mieleen vaniljajäätelön ja maitokahvin. Pitäis taas vissiin opetella uudestaan valokuvaamaan.